Etusivu
Tervetuloa sanomaan sanottavasi sanottavaa.fi sivustolle
Vain kahvipöytäänkö? PDF Tulosta Sähköposti

Kavipöytäkeskusteluilla on taipumuksena jäädä juuri sinne kahvipöytään vaikka sanottavat olisivatkin painavaa asiaa. Niiden tuominen suuremman ihmisjoukon tietoisuuteen kaatuu helposti siihen, että lehdissä sekä ääni- ja kuvamedioissa sanojen takana oleva ihminen täytyy myös tuoda julkisuuteen. Näin ollen ujoimmat ja vaatimattomimmat ihmiset eivät uskalla sanottavaansa julkistaa vaikka monia asioita yksinäisyydessään miettivätkin.

Siksi halusimmekin perustaa sivuston jossa sanomiselle ei rakenneta liian suuria kynnyksiä, mutta missä ajatuksemme kuitenkin tavoittavat sekä suuren yleisön, että asuinpaikkojemme päättäjät.
Sanomattakin on selvää että täälläkin silti ilmaisemme ajatuksemme tavalla, joka saa aikaan positiivisia tunteita ja kehitystä. Kukapa haluaisi lukea tai kuunnella ainoastaan negatiivisia purkauksia.
Kun klikkaat itsesi osioon "Sano sanottavasi", huomaat että sieltä löytyy oman kuntasi keskustelusivu. Niitä lukevat suuren yleisön lisäksi myös juuri sinun oman kuntasi päättäjät. Joten lausu mielipiteesi se mielessä. Ja muista että kaikenlainen yksityisyyden loukkaaminen on näillä sivuilla ehdottomasti kiellettyä.

 

Mitä muuta näiltä sivuilta tulee jatkossa löytymään?

 

  • Osastolla "Jotain meistä itsestämme" voit tutustua lähemmin ihmisiin näiden sivujen taustalla. Emme ole nettisivuammattilaisia mutta.........
  • Jos avaat sivun "Vain hyviä uutisia", voit huomata että maailmassa niitäkin on. Tänne emme missään tapauksessa halua yhtään negatiivista uutista. Eli käy aika ajoin katsastamassa mitä kivaa eri puolilla maailmaa onkaan tapahtunut.
  • Linkkisivulta tulee nimensä mukaisesti löytymään linkkejä monenlaisille kivoille ja saattaapa olla, että hyödyllisillekin sivustoille. Meille voit antaa vaihjaista vapaasti mihin haluaisit linkin näiltä sivuilta ohjautuvan. Jos katsomme sen sivustojemme tyylin mukaiseksi niin lisäämme sen ilman muuta linkkilistoillemme.
  • "Sano sanottavasi" -osiossa on juuri se mitä näiden sivujen perustamisessa lähdimme hakemaankin. Eli siellä voit sanoa sen mitä on mielessäsi. Näitä juttuja lukevat ihmiset laidasta laitaan. Ja heihin kuuluu juuri sinun asuinpaikkasi päättäjätkin. Muista positiivisuus.......
 
Copyright © 2009 Sanottavaa. Kaikki oikeudet pidätetään.
 
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki